Säännöt

Käyttöohjeet kävijälle

Varaus ja vastuu

Tutustu ohjeisiin ennen varausta ja varmista, että myös seurueesi noudattaa sääntöjä. Vierailu tapahtuu aina omalla vastuulla.

Alueella saa oleskella vain oman varausajan puitteissa – näin vältetään kohtaamiset muiden koirien kanssa.

Saapuminen ja poistuminen

Saavu metsälle aikaisintaan 5 minuuttia ennen varauksesi alkua.
Jos saavut etuajassa, odota autossa.

Poistu alueelta viimeistään varausajan päättyessä. Varausten välissä on viiden minuutin siirtymäaika, joka sijoituu varauksesi loppuun.

Liikenne ja pysäköinti

Kierläntie on kapea, eikä siinä mahdu jokapaikassa kahta autoa rinnakkain. Aikataulujen noudattaminen vähentää kohtaamisia.

Portin edessä on tilaa neljälle autolle. Lisäpaikkoja löytyy Kierläntien alusta oikealta. 

Koira on aina kytkettävä pysäköintialueella.

Metsätie on yksityinen ja tarkoitettu vain asiakkaille – aja rauhallisesti.

Portti ja sisäänkäynti

Saat avaimen numerolukollisesta laatikosta portin pielestä. Koodi toimitetaan sähköpostitse varausvahvistuksen yhteydessä.

Sulje ja lukitse portti poistuessasi.

Portilla on tuulikaappi, jossa voit turvallisesti laskea koiran irti tai ottaa kiinni. Sisemmän oven hakanen estää muiden pääsyn alueelle vuorosi aikana.

Koirat ja turvallisuus

Koirat ovat aina omistajiensa vastuulla, myös parkkipaikalla.

Aita on korkea, mutta ei jatku maan alle – koiraa ei saa päästää kaivamaan aidan vierustaa.

Juoksuaikaisia narttuja tai tarttuvia tauteja sairastavia koiria ei saa tuoda alueelle.

Varmista, että koirasi rokotukset ovat Kennelliiton suositusten mukaiset.

Siisteys ja jätteet

Pidä alue siistinä. Roskiksia löytyy portilta ja kodalta ja metsästä.

Koirankakkapusseja on saatavilla – käytä niitä vain koirametsäkäyttöön.

Jätökset ja polttokelpoiset roskat voi laittaa samaan astiaan.

Kerää mukaasi kaikki lelut, namit ja tavarat – älä jätä mitään maastoon.

Kota ja nuotiopaikka

Nuotiopaikka on käytössäsi, jos varaus kestää vähintään yhden tunnin ja polttopuut on maksettu varauksen yhteydessä. Jos kuitenkin unohdat ostaa puut  tai mielesi muuttuu ja haluat tulistella, niin voit maksaa puut myös paikan päällä MobilePaylla. Halkovajasta löytyy ohjeet puiden ostoon.

Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on kielletty.

Tuli on aina omalla vastuulla – huolehdi, ettei se leviä ja että se on täysin sammunut ennen poistumista.

Älä tee liian suurta tulta – 4–5 klapia kerralla riittää.

Sytytyspalat ja tulitikut: käytä säästeliäästi.

Makkaratikuille ja tulen kohennusraudalle on koukut kodan seinässä.

Sadevesi

Saavissa on sadevettä, sitä on saatavilla sääolosuhteiden mukaan.

Verkko estää roskien ja hyönteisten pääsyn veteen, mutta emme voi taata veden laatua.

Talvella astia tyhjennetään jäätymisen estämiseksi.

Kiellettyä

Tupakointi koko alueella ja parkkipaikalla.

Avotulen teko ilman lupaa muualla kuin kodassa.

Kiitos, että noudatat yhteisiä ohjeita ja pidät koirametsän viihtyisänä – tervetuloa metsään!

Evästeiden hyväksyntä Real Cookie Bannerin avulla